perjantai 27. kesäkuuta 2014

Mimibo café

Äiti ja tyttäret toteuttavat haaveensa ja avaavat tampereelle entisen kahvila Valon tiloihin ensi tiistaina 1.7 Mimibo cafén.
Kahvilan pito on varsinkin Mimille jo tuttua 15 vuoden ajalta mutta nyt avataan täysin oma, omannäköinen, arvoja tunnustava kahvila, Mimibo cafë. 
Onnea naiset!

Kävin hiukan kurkistamassa vielä remontin alla olevaa tilaa mutta vastaanotto olikin hyvin lämmin ja pöytään tarjoiltiin heti teetä, limpparia, mehua, kakkua ja muffinsia. nam.
Mimibolle tärkeitä asioita ovat hyvät raaka-aineet, hyvistä oloista, ja luomuna. Siitä ei kuitenkaan tehdä numeroa, sillä Mimin mielestä kaikissa kahviloissa tulisi tarjolla olla parhaista raaka-aineista, omin kätösin valmistettuja tuotteita, eettisesti ajateltuja valintoja.

Englantilainen luomu tee


Perheestä lötyyy myös puvustajan/ompelijan taitoja vuosikymmenten takaa, joten luonnollisesti vanhat kalusteet tuunattiin iloisiksi, Mimibon henkeä vastaaviksi!




Taidetta tekevän Mimin askartelemat perhoset katossa.


Liikoja ei vielä paljasteta, mutta nämäkin ihanat astiat löydät kahvilan katon rajasta ;)




Mimibosta saa mm. ruusulimpparia


Linnut lentelevät myös mukeissa.


Vanha senkki toimittaa tiskin virkaa...


Ihania laatikoita tulee myös myyntiin!




Suosittelen lämpimästi piipahtamaan herkutteluhetkellä, tai lounassalaatilla puutarhakadun Mimibo cafëssa! 
Valikoimassa paljon myös gluteenittomia tuotteita ja hienoja, kahvilan henkeen valittuja Tampereen paahtimon kahveja.
Tunnelma on kuin karkkikaupassa puhumattakaan iloisista ihmisistä tiskin takana!

Terhi

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Juhannus 2014

Juhannus vietettiin vesillä niinkuin jo monena aikaisempana vuonnakin. 
Melkein sääntö kuin poikkeus, että jos mantereella sataa, saaristossa paistaa. Koko juhannus saatiin nauttia ihanasta säästä, myötästä tuulta mennen tullen mutta lämpimämpi oisi voinut olla.

Menneinä vuosina ollaan vietetty juhannus Helsingholmen saarella mutta kun tänä vuonna ei saanut tehdä puhelimitse sauna varausta, päätettiin olla salolaisten kanssa luonnonsatamassa pari päivää. Naapuri veneissä oli saunat, joten saunomaankin päästiin! 
Kiitos siitä ja seurasta!

Kuvasatoa reissusta.










Veneen ensi reissu Iineksenä.


Lapset sai leikkiä kumiveneillä, meno olikin välillä aika hurjaa.



Terhi

torstai 19. kesäkuuta 2014

piristystä harmauteen

Kukat, ja värit saa mut aina hyvälle tuulelle.
Vaikka ulkona ois kuinka harmaata ja sateista, onneksi mun työpaikalla on aina väriä.
Galleria on niin valoisa että siellä viihtyvät tosi hyvin orkideat, joita kuulemma perhoskämmäköiksikin kutsutaan.
Koko kevään oon saanut niiden kukintoa seurata.

Taustalla  Ville Wikstedtin The Covered Truth- teos



Kotona kukkaloisto jatkuu ja tänä kesänä tämä penkki onkin todella rehevänä.
Kuvassa vanha unikko, jonka hain takaisin pihaamme naapurin puolelta sillä tätä unikkoa on joskus aikoja sitten pihassamme ollut. Se leviää melkoisesti mutta on niin kaunis että saa levitäkkin.
Samassa penkissä myös malviaa, humalaa, kirsikkapuu ja ylempänä pioneja. Vaaleanpunaisia ja valkoisia.


Mieheni nikkaroi pienen portin koiria ajatellen, sillä kaikenlaisia virityksiä on ollut mutta meidän Wanda on sen verran vekkuli tapaus että sitä ei aikaisemmin ole pidätellyt mikään. Joskos se nyt pysyisi paremmin omalla pihalla, tosin se ei muutenkaan ole karkulaisluonteinen, menee korkeintaan viereiseen metsään syömään pupun papanoita joihin sillä on himo :D


Rähjääntyneen rottinki kaluston huusin myös Rauman huutokaupasta.


Kuten myös tämän tuolin jonka Simo jo valtasi. Se on aina niin tykännyt pinkistä.


Ja tämän rasian josta maksoin saman verran kuin piirongista, mutta tämä on niin kaunis. 
Must have- tavaroita.


Ja tämän nahkaisen, kulahtaneen rahin jonka kyljessä lukee Jerusalem.


Juhannus on jo kohta, joten nautitaan nyt auringosta ja sateesta sillä kohta mennään taas kohti joulua!
Ihanaa ja turvallista Juhannusta! 
Terhi

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

huutokauppa Pyhärannassa

Lauantai päivän retki jälleen Rauman maisemiin, Pyhärantaan. 
Paikalliseksi romuritaksi selvästi pyrkivä ystäväni Miika latasi facebookkiin ison määrän kuvia huutokaupattavista kohteista joten kiinnostuin lähtemään noinkin kauas Tampereesta. 
Sade meinasi latistaa tunnelmaa mutta loppupäivästä aurinkokin jo hiukan pilkisteli. Onneksi vanhassa navetta rakennuksessa oli kamina, jossa oli hyvä käydä välillä lämmittelemässä, ja buffetissa ihanat leivonnaiset ja kuumat makkarat!

Väkeä oli saapunut mukavasti paikalle sateesta huolimatta. 
Jatkossa muuten kyseinen huutokaupan pitäjä aikoo pitää myös lisää perus huutokauppoja, mutta myös nettihuutiksia. Laitan tänne linkkiä jahka sivustot on kunnossa.

Tykkään tosi paljon käydä huutokaupoissa, varsinkin sellaisissa joissa on "romua", niistä tekee aina parhaat löydöt. Huutamiseen jää kyllä koukkuun samalla tavalla kuin shoppailuun; pakko korottaa vielä, pikkusen tästä vielä, ja hups, olen ostanut tavaran kohtuuttomalla hinnalla pelkästä huutamisen ilosta :D
 Onneksi näin käy harvoin :D


Miika rantautti maalle myös puhelinhuutopalvelun. 
Homma on varsin hyvä jos et itse pääse paikalle ja kaupattavana on must have- tavara. 
Ennakkotarjouksia oli Miikan laittamien kuvien perusteella tullut myös paljon, joten systeemi on hyvä, ja isommat huutokaupat varsinkin kaupungeissa ovat toteuttaneet tätä mallia jo kauan. 

Huutokauppojen kingi on mielestäni Bukowskis.
Tästä kurkkaamaan sinne: 
https://www.bukowskismarket.com/fi
Suhteellisen edulliset rahdit Helsinkiin, ja tuolta löytää sellaista tavaraa mikä ei muuten Suomessa paljon pyöri.


Ihanat matkakaverini! 
Kiitos naisille seurasta, vaikka lähdittekin "mitään ei osteta"-asenteella, saitte tekin tehtyä hienoja löytöjä!
Ja Hiace oli luonnollisesti täysi.


Hyvä löytö.
Tarkoituksena ei ollut tälläistä hankkia mutta kummasti se mua nakutti ja sainkin sen todella halvalla.
Hommaa siinä on paljon, pinta on totaalisen kärsinyt, jaloista ja sivuista puuttuu paloja sieltä sun täälltä, mutta silti siitä tein Hertalle piirongin ja pulpetti sai väistyä tieltä.


Kannesta poistettu vanhat maalit kuumailmapuhallinta ja lastaa käyttäen.


Sisältä tää on tosi söpö, pieniä laatikoita täys, mutta niinkuin näkyy, tekemistä riittää.


Tässä valmis piironki. Hertan huoneessa piti hiukan vaihtaa järjestystä jotta sen sai sinne sopimaan, mutta nyt istuu ihan kivasti, eikö?!


Sisältä maalasin piirongin samalla mintunvihreällä kuin aiemmin maalaamani Hertan huoneen hyllyköt ja pinnatuoli.


Sänky käännettynä toiselle seinälle. Turun kirpparilta aikoinaan löytämäni sängyn alkuperäinen pinta ja väri tökkii aika ajoin mutta silti en sitä raaski maalata, ainakaan vielä.


Lokeroihin Hertta saa pienet aarteensa.





Mua on jo pari  kesää nakuttanut moottoripyörän hankkiminen, ja nyt kun lapset ei ole enää taaperoita, päätin sen toteuttaa. 
Kävin Ystäväni Piian pyörällä Pirkkahallilla reenaamassa ajoa, siitä kun pyöräni myin, on jo melkein 10 vuotta. Melkein kuin polkupyörällä ajo; eihän sitä unohda, mutta silti todella tärkeetä käydä harjoittelemassa käännökset, mutkat ja jarrutukset tuollaisen vuosimäärän jälkeen.
Kuume sen kuin nousi, ja toivonkin kurvaavani ihan näinä päivinä pihaan omalla pyörälläni...
Kiitos Piialle lainasta!


750 Dragstar. Mutta aikoopa se Piiakin nyt isompaa...


Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! 
Terhi

p.s kommentoinnit ois tosi kivoja, joten mun pitää ehkä herätellä lukijoita jonkinlaisen arvonnan muodossa lähiaikoina ;)

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Kesää

Kesä on parhaimmillaan ja ihanasti on kaikenlaista projektia ja menoa päällä koko ajan.

Kesän tulossa parhautta on:
kukat; pelargonit, humalat, pionit, iirikset ja kirsikkapuut.
terassin kesän avaus; verhot, matot ja kalusteet terdelle
saa olla ilman kenkiä
lasten riemu kun ulos saa painella yöpaitasilleen
aamu-uinti
kasvimaa
ulkoilevat naapurit
pyörälenkit
jäätelö
oma piha
pienet tee hetket naapurustossa
duuni auringossa
ja paljon muuta


Hämeenpuiston siivouspäivästä bongattua sikapeliä pelailtiin terassilla Kaisan kanssa.


Brunssi morsiamelle ja polttariväelle gallerialla.

Laatuhetki

Brunssi odottaa syöjiään

Paikka auringossa, siis duunipaikka

Kasvimaa vasta kylvettynä

Naapuri vaahterassa

Synttärit turussa synttärikaiman kanssa!

Pelargonit ja humala pitsiverhon alla.