maanantai 28. heinäkuuta 2014

Vanhan aseman Villa

Kiitos Kristalle lauantain markkinapäivästä!
Krista pitää liikettään kyllä erityisen kivassa miljöössä, Oriveden vanhassa asemarakennuksessa.
Junakin siellä vielä pysähtyy vaikka lipunmyyntiä ei enää asemalla ole.
Tälläistä paikkaa voisin joskus itsekkin asuttaa mutta se vaatisi taas muuton maalle sillä tuo Tampereen rautatieasema ei varmaan hetkeen tule myyntiin ja onhan se rumakin :D



Villa Blancosta löytyy kaikkea ihanaa sisustukseen ja myös vaatteita ja kenkiä. 
Kannattaa poiketa!









Viimeisiä lomapäiviä viedään ja ne vietetään jälleen merellä.
Perjantaina sitten töihin rentoutumaan :D

Terhi

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Sisustuskirppis / markkinat 26.7 Oriveden asemalla - Jäljelle jääneet myynnissä

Lupailin jotain kuvia Oriveden asemalle ensi lauantaina myyntiin tulevista tavaroista.
Tässä postauksessa niitä ja päivittelen tätä vielä lauantaihin saakka.
Tämän hetken tuunattujen mööbeleiden tilanne ei ole niin hyvä kuin voisi olla, sillä allekirjoittanut on vaan lomaillut heinäkuun, mutta muutaman tuolin pikatuunasin juuri teitä varten !
Mööbeleitä voi ostaa ainoastaan lauantaina klo 10-15 Oriveden asemalla jossa Herttaisen koju on, tai mikäli myytävää jää, ilmoittelen niistä tuolla näistä olen valmis luopumaan- sivulla.

Odotan itsekkin innolla päivää, siitä tulee varmasti mukava ja aurinkoakin näyttäisi riittävän!
Huomenna tuunaan vielä yhden perinteisen 70-luvun kampauspöydän ja vanhan jalkalampun, niistä kuvia huomenna.

Tapahtuman facebook sivuille täältä:
https://www.facebook.com/events/693917554021684/

Myös 
www.villablanco.com

Nämä ja paljon muuta siis lauantaina Oriveden juna-asemalla klo 10-15!


70-luvun peilipöytä ilman peiliä.
Maalasin kiiltävällä mustalla, vuosikymmenelle tyypilliset jalat saivat jäädä sellaiseksi kuin olivatkin, vetimet myös uusittu.
40€

Hanna Jokisen naivistiset taulut on niin ihania! Hanna on maalannut paljon myös omasta tai lemmikin kuvasta tauluja!
Tämä taulu mukana markkinoilla.


Vanha gramofoni viihdyttää markkinavieraita kappaleella "liian paljon rahaa" :D







TUOLI 45€


45€ NÄITÄ ON KAKSI KAPPALETTA


ROKOKOO TUOLI 90€



RETRO RADIO 25€ JA JAKKAROITA 2KPL MAALATTU KALUSTEMAALILLA VALKOISEKSI 
50€ KPL



KUVAN TUOLEJA 2KPL 35€ KPL


Tapaamisiin Orivedellä, Terhi

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Talonpoikainen Jack Sparrow

Vanhoissa postauksissa ootte varmaan nähnytkin Oliverin edellisen sängyn joka oli siis valkoisten vaihtolavojen päälle tehty.
Sattumalta ostin kaksi vedettävää sänkyä jotka eivät huuutokaupassa menneetkään kaupaksi.
Makasiinikirpparin Villeltä Raumalta sain vielä kotiin kuljetuksenkin niin pakkohan ne oli ostaa.

Toisesta joka oli tätä kapeampi, sai Vilja neiti valkoisen sängyn, tästä hiukan leveämmästä, entisajan parisängystä (1m levynen) tuli Oliverille merirosvosänky.

Pesin sen ensin painepesurilla, annoin kuivaa hyvin, maalasin tartuntapohjamaalilla  ja lopuksi kiiltävää Helmi- kalustemaalia pintaan 3 kerrosta.
Sängyssä on 80cm joustinpatja joten seinänpuoleisella reunalla on paikka kirjoille.



Musta on kuulemma uusi lempiväri.


Hertta juhli 4 vuotis syntymäpäiviään isovanhempien, kummien ja tätien kanssa ja sitten kun arki taas alkaa eli päikky, kutsutaan kavereita päikystä synttäreille.

Tarjolla oli iki-ihanaa suklaakakkua Annan ohjeella ja juustokakkua mansikoilla. 


Syntymäpäiväsankari Utössä.


Terveisiä siis Utöstä.
Stenskärin ja Jurmon kautta tultiin Utösen ja täältä matka jatkuu vielä parin päivän verran.
Sää on mitä loistavin lillumiselle, mutta tuulta ei ole ollenkaan mikä tarkoittaa sitä että purjeveneellä ajellaan vain moottorilla.

Utön kylänraittia ja Utön majakka.



Uhkaavia pilviä on näkynyt parina päivänä mutta kohdalle ei myräkkä oo silti osunut, ja harvemmin se saaristossa osuukaan.


Utön satama ja luotsikutteri asemissa.



Harmi ettei reissuun tullut mukaan kuvia launtain sisustuskirppiksellä myytävistä tavaroista ja huonekaluista. Laitan niitä heti kotiinpäästyäni ja muistuttelen vielä Oriveden asemalla ensi lauantaina olevasta sisustuskirppiksestä jonka järjestää Villa Blanco :

https://www.facebook.com/events/693917554021684/

saaristoterkuin, Terhi

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Tallinnassa

Minireissulla Tallinnassa.
Olin tosi positiivisesti yllättynyt tallinnasta ylipäätänsä piipahduskohteena.
Laivalla pääsee mukavan reippaasti yli, ja rapakon takana on heti toinen maailma jossa leivonnaisetkin on ihanan halpoja :D
Eli kyllä, menin pyörälle 2 euron kakkupaloista ja 70 centin leivoksista.

Kovin paljoa ei tuollaiseen vuorokauden juttuun tietenkään mahdu, joten tärkeimpänä pidettiin ruokaa vanhassa kaupungissa ja pientä soppailua sekä hotellilla hengailu - lapset niin tykkää vaan olla hotellissa ja kattella kolmannentoista kerroksen ikkunoista. 




Tehtiin pikku kävelyretki vanhassa kaupungissa ja ihailtiin rakennuksia jotka on pommitukselta säilyneet ihan eri tavalla kuin Helsingissä.
Aivan mielettömän muhkeita taloja ja sisäänkäyntejä, miksei tämän päivän rakennuskulttuuri ole vielä edes osoittain tälläistä?
Aika laimeita on meidän tönöt näihin verrattuna!

Oliko se tämä ovi?


Vai sittenkin tämä?


Ei, se oli tämä.






Kalev suklaapuoti oli todella käymisen arvoinen.
Liike oli kaunis ja suklaaherkkuja joka lähtöön.
Kalev taitaa Virossa olla vähän niinkuin meidän Fazer.


Kokeillaas täa, ja tää, ja tätäkin vähän, ja sitten vielä tää...


No pakkohan se on kuva laittaa leivostiskistäkin. 
Tuosta noin vaan meren yli muutaman kymmen kilometriä ja leivonnaiset ja kakut on puoli ilmaisia. Niinpä, whaat?!
Jotenkin musta tosi jännä juttu että noin pienen matkan päässä hintataso on ihan toinen. Vaikka olin kuullut ettei Virossa enää ole mitenkään halpaa verrattuna Suomeen, niin sanottakoon että kyllä ruoka ainakin on. Leivokset alle 1e ja kakkupalat max pari euroa. Stockmannin kahvilassa mä maksan aina kakkusestani sen seitsemän euroa, joten kyllä hinnat on reilusti alhaisemmat kulutustuotteissa. 



Pakollinen antiikkikaupassa piipahdus. 
Ikonit kyllä houkuttelivat  mutta eipä niistä yksikään mukaan lähtenyt sillä tämä taisi olla turistien suosima antiikkiliike, hinnat olivat sitten sen mukaisetkin.


Suklaapuodista tarttui kassillinen suklaata, kokonaishinnaksi kertyi huimat 11e




Aamulla satamaan hiipi merisauhu. Monasti siitä on puhuttu merillä ollessa mutta koskaan ei ole omalle kohalle osunut, nyt tuli sekin nähtyä ja on se kyllä aika jännä ilmiö.

Heippahei Tallinna, tullaan uudestaankin, oli niin mukavaa!


Terhi

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Unelmien talo

Romuritarini Miika järjesti mulle tilaisuuden päästä piipahtamaan mielettömässä talossa Kokemäen järilässä. Alkuperäinen vierailun tarkoitus oli mennä haalimaan myyntiin loppukuusta olevaan sisustuskirppis tapahtumaan Orivedelle Herttaisen näköisiä myytäviä tavaroita. Vaikka haltioiduin hienojen vanhojen tavaroidenkin puolesta, oli itse tila ja sen rakennukset saanut jo mun pään pyörälle. 
Kertakaikkiaan, upea paikka. 

Aikoinaan toiminut valtion koeasemana ja sittemmin ostettu yksityiskäyttöön mutta päärakennuksen remontointi ei ole ihan pikkujuttu ja se on kesken, eikä sillä ilmeisesti kiirettä olekkaan.

Sääli sinänsä, sillä mä näin jo silmissäni miten kauniilta se tulee näyttämään ja kuinka pelargoniat kukkii suurella lasiverannalla.
Tälläisen paikan vuoksi voisin kuvitella muuttavani jopa pois kaupungista sillä ainakin mun löytämät helmet on aina sijainneet maalla.

Myöhemmin kuvia aarteista joita täältä sain mukaani myyntiin Oriveden sisustuskirppis tapahtumaan 26.7.

Kiitos että sain käydä!



Päärakennus


Pihapiirissä on monia rakennuksia


Sivurakennus jossa asutaan.


Iso puutarha kukassaan



Terhi

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Lomalla

Huh heijaa!

Oon suorastaan kiehunut näille meidän tietokoneille viime aikoina. Mun miniläppäri vetelee viimeisiään ja dropbox on täynnä joten päivittäminen on ollut haasteellista + että mä oon LOMALLA! 
Kaksi viikkoa on jo kulunut, mutta onneksi terassin aitatolpat on maalattu ja pikkasen muutoinkin maalisuti on viuhtonut!

Mutta siis ensinnäkin, pionit kukkii <3
Ne on niin kauniita. Onneksi niitä on pihassa sen verran paljon että raaskii maljakkoonkin napsia, tosin niiden kukinta voisi kestää mun puolestani pitempäänkin.
Ja sitten on jonkun jalat, Hertalla jumppa menossa :D



Lomaa ja kesää on tullut juhlistettua rakkaiden ystävien kanssa.
Tietysti mansikat ja kuohuva on vakio nautintoaineina.



Brita-kakkuja olen tehnyt jo kolme. Helppo ja nopea, ja superhyvää, sillä oon marengin suurkuluttaja!

Tästä hellapoliisin reseptiin:
http://www.hellapoliisi.fi/leivonnaiset/marenkileivonnaiset/112-brita-kakku



Leipomisvimma yllätti ja leivoin tuulihattuja joihin täytteeksi katkarapuja ja toisiin mansikkaa ja kermaa. Oli  muuten hyviä, sai taas syyn kutsua naapureita kylään!
tässä kinuskikissalta tuulihattujen ohje:
http://www.kinuskikissa.fi/tuulihatut/



Kokeiltiin grillipitsaa ja se olikin helppoa ja pohjasta tuli ihanan rapea. Tosin kannattaa muistaa nostattaa taikinaa niin pitkään kuin suinkin jaksaa! 
Pohjat kaasugrilliin ja täytteet siihen päälle  nurinpäin, eli laitoin juuston alle jne.
Suosittelen kokeilemaan, sisällä näillä keleillä ei muutenkaan viitsi uunia lämmittää.


Tampereelle on tullut pyynikille uusi  kirppari, Kodin kakkonen, jossa piipahdettiin Hertan kanssa ja mönkkärillä huristellen tultiin ulos :D 
Hauska pinkki vekotin, ladattava! 28e
Koko rahan edestä on ainakin parin päivän aikana ajettu.


Kaupunkijuna ajelullakin käytiin Onni oravan kanssa. Pitäähän sitä omaan kaupunkiinkin kesällä hiukan tutustua.


Kiviniityn kotieläinpuistoa voin lämmöllä suositella. Paikka oli oikein kiva ja jopa 12 vuotias tykkäsi siellä kovin olla vaikka laitteet onkin pienille suunnattu.
Lampaat, puput ja vuohet oli niin sulosia!
kannattaa tutustua paikkaan joka sijaitsee mouhijärvellä:
www.kiviniitty.fi


Iskelmä festareilla Himoksella kävin myös yhden päivän verran ja jo kolmas vuosi ja kiva festari on!
Tässä lauteilla taisi olla Lauri Tähkä.




Mainostan jo nyt 26.7 Oriveden asemalla pidettävää sisustus- ja kirppistapahtumaa jossa myös Herttainen on myymässä! 
Järjestää sisustusputiikki Villa Blanco
http://www.villablanco.fi/

Huomenna lähdetään piipahtamaan tallinnaan, siitä onkin jo 10 vuotta kun viimeksi kävin.

Arskaa ja lämpöä,
Terhi