maanantai 29. kesäkuuta 2015

Erwin Wurmin näyttely ja pienen budjetin lomapäivä

Männä viikolla oli ystävä kylässä Salosta ja mietittiin että mitä voisi neljän lapsen kanssa tehdä tampereella, kun vettäkin satoi, oli kylmä, ja toiveena kuitenkin pienen budjetin viihdytyksiä. Päädyttiin sitten ensimmäiseksi piipahtamaan Sara Hildenin taidemuseossa jossa on paraikaa Erwin Wurmin näyttely. Suosittelen käymään, lapsetkin tykkäsivät kun pääsi itse tekemään taidetta :D

Wurmista kirjoitetaan näin: Wurmin taiteen lähtökohtia ovat muotoilu, sisustus, arkkitehtuuri ja vaatesuunnittelu sekä laajemmin nyky-yhteiskunta arkisine ilmiöineen. Hän viittaa myös kuvanveiston ja länsimaisen filosofian historiaan. 
 
Muodot ja materiaalit on kyllä hauskoja. Ystäväni ei välttämättä ihan lämmennyt, näyttely ei hirveästi kuulemma herättänyt tunteita suuntaan eikä toiseen, mikä mun mielestä on huono juttu. Aina oisi hyvä että se herättäisi jotain tunteita, on ne sitten minkälaisia tahansa.  Itseäni koko ajan hiukan huvitti, ja teokset sai itseni tuntumaan aika pieneltä. Tykkäsin siis. 

Oliver kokeilee pesusoikkoja.


Tämä "teos" tuotti ongelmaa taidekappaleen pienuuden suhteen mutta hauskaa oli. Varsinkin kun pesuainepullot kilisivät pitkin museon lattiaa :D




Herttaa hiukan jännitti että mitähän tämä iso mies sanoo siitä että hän meneen viereen seisomaan.


Mies ilman päätä. Eikä häntää.




Sitten käytiin vielä särkänniemen angrybirds puistossa, särkkiksen alue puistoinen kun on nykyään ilmainen ja sen jälkeen ihmettelemässä uudessa Torni- hotellissa maisemia 25:ssä kerroksessa, jonka jälkeen piti vielä suunnata pikkukakkosen puistoon, mutta sateen yllättäessä käytiin lasten toiveesta kiinalaisessa syömässä. Ihan kiva päivä, suhteellisen pienellä budjetilla! 
Kiitos R, R ja R!

Terhi

torstai 25. kesäkuuta 2015

Brännskäristä Stennskäriin!

Hyvää juhannuksen jälkeistä elämää! 
Viime torstaina startattiin stormälön kotisatamastamme merelle ja olihan se aikamoinen lähtö. Sovittiin että lasten kanssa jäädään vielä nukkumaan kun K lähtee liikuttamaan venhettä vesille. Aika pian jouduttiin kaikki heräämään pillien ujellukseen kun moottori ilmoitti ylikuumenemisesta, ja kun pomppasin sängystä ylös, tajusin jalkani kastuneen kun veneen lattialla oli vettä. Pienet paniikin hetket koettuani, mieheni ohjatessa venettä tyynen rauhallisesti (!) päästiin takaisin laituriin ja huomasin heitteleväni lapsia keulaluukusta ulos. 
Olin varma että tämä juhannus oli sitten tässä. 
Kävipä onneksemme toisin. Vika oli korjattavissa, sillä moottorin jäähdytysvesiputki oli rikkoutunut ja kaupasta sitten vaan hakemaan uutta. 
Pari tuntia myöhässä päästiin liikeelle ja vaikka tajuttiin lämppärin olevan myös sähkövian johdosta rikki, ei mikään enää estänyt lähtöä kun merellä paistoi aurinko.


Juhannusaatto vietettiin Brännskärissä. Ihana paikka, jota pitää Lennart perheineen. Pääsin osallistumaan juhannussalon tekemiseenkin. 



Itse väsäämäni salkorinkula.


Illalla vuokrattiin sauna ja saunottiin yhdessä Salolaisten kanssa upeeta auringonlaskua seuraten. Saaren eteläpuolelle valmistui viime kesänä uusi sauna ja siellä saa ihan rauhassa saunoskella. Tässä kohtaa iltaa meiltä oli myös rikkoutunut kumiveneen perämoottori, keskelle merta, joten hermot olivat lopullisesti revityt ja muuta ei enää voinut kuin nauttia tästä hetkestä. Eli niille jotka kuvittelee merellä olon olevan varsinkin lasten kanssa pelkkää ihanuutta, saanen karistaa kovalla kädellä ne kuvitelmat. 


Tuulta ei juurikaan ollut reissussa mutta pikkuisen päästiin purjeita nostamaan sunnuntaina auringon porottaessa täydeltä taivaalta! Veneessä oli bikinikeli! 




Juhannuspäivä vietettiin viereisellä saarella, Stennskärissä. Siellä käytiin luontopolulla ja ostettiin makoisaa saaristolaisleipää. 




Tässä yleisiä vierasvenesatamien antimia. Mahdollisuus on yleensä ostaa leipää, perunoita, kalaa ja kasviksia.



Reissu tehtynä ja lähtötee keitettynä termariin kotimatkaa varten. 


Siirryin lasten kanssa näihin tunnelmiin mökille. 
Totesin olevani lomalla. 



Reissuterveisin tytöt!

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Niitä näitä kesän säitä!

Heippatirallaa
Jälleen kerran aloitan postin liljoilla. Piipahdin taas Opuntiassa ostoksilla ja lähtiessäni sain vielä ison paketin ihania vaaleanpunaisia liljoja mukaani syntymäpäiväni johdosta. Jaksoivat kukkia pitkään!
Tuoksuivat voimakkaasti ja meillä kun ei olla allergisia niin mikäs sen parempaa. 




Mökillä ajellaan usein skootterilla mutta nyt oli taas pappa hankkinut mönkkärin, joten käytiin lasten kanssa ajelulla ja tuksuteltiin rypsipellossa. 



Näissä maisemissa sielu lepää.


Wanda tapasi Sakun, vai oiskohan se ollut prinssi? 
Tämä prinssi taisi ottaa hiukan nokkiinsa kun se loikallaan oli joutua Simon välipalaksi.


Tulppaanit tulessa.


Mökillä meinaa välillä aika käydä pitkäksi, ei tosin mulla vaan lapsilla, joten piti ottaa kovat konstit käyttöön! Ajattelin jo aikasemmin että hattarakone mökillä vois olla aika kiva juttu ja niinhän se onkin. 


Aika paljon on tullut leivottua viime aikoina. Tässä pari lemppari kakkua.
Brita kakku

Ohjeen oon napannut millon mistäkin mutta tässä yksi:

http://www.maku.fi/reseptit/mansikkainen-britakakku




Toinen lemppari on marmoroitu suklaajuustokakku
Tässä blogissa kiva ohje:
http://sokeriaaa.blogspot.fi/2011/10/marmoroitu-suklaajuustokakku.html

Tämä kakku on kyllä niin tuhtia että tyydyttää suuremmankin sokerin himon!



Mopottelutkin on mukavasti saatu käyntiin, mutta täytyy kyllä sanoa että kelien puolesta alkukesä on ollut niin surkea, että toivottasti kilometrejä kertyy loppukesään rutkasti lisää!


 Kasvimaalle sain vihdoinkin jotain maahan. 
Porkkanat, sipulit, kurpitsat ja yrtit  saa nyt rauhassa nousta.



Juhannuksena yritetään kovin startata taas merelle mutta nähtäväksi jää, saadaanko vene sellaiseen kuntoon että reissuun lähdetään. Moottori nimittäin meinaa oikutella talven jäljiltä.
terkuin, Terhi