lauantai 12. syyskuuta 2015

Simpan mökin projekti jatkuu...


Syyskuun puuhat on painottunut Simpan mökin vinttiin. Isä oli sen hyvälle mallille purkanut ja rakentanut yhden pitkän sivun kokonaan kaapistoiksi. Eli lautaseinät ja lautaovet. Olin pari päivää taas maalaamassa ja tapettiakin aloittelin vetämään rappukäytävän seiniin. 
Kelit on olleet vielä ihan kivoja ja rätkylläkin on tullut ajeltua mahollisimman paljon, sillä tämä kuu on enää ajo-aikaa, lokakuusta sitten seisontaan.  
Seuraavana projektina ois saada katolle vielä piippu ennen talvea, saapa nähdä toteutuuko tuo. 


Omenapuun alla on nyt kiva istuskella. Ajatuksena ois saada tänä syksynä vielä lisää istutettua pionia pation taakse. Patiolla olevat isot kukat on pasuunoita. Äiti "viljelee" niitä, eli ottaa aina uusia pistokkaita niistä ja heidän mökillänsä talvehdittaa niitä. Tosi näyttäviä isoja kukkia, joskiin kukat on myrkyllisiä.


Perhosen houkuttumia. Sanoi P kun ison nipun näitä toi.


Yläkerrasta hauska :D panoraamakuva. Näin pyöree lattia ei oikeesti ole.  
Yläkerran ajatuksena on toimia kesähuoneena. Sieltä on purettu kaikki seinät ja rakennettu tuohon vasemmalle uusi lautaseinä, jotta ylimääräistä tavaraa ja rojua saa sinne jemmaan. Katto ois kiva jättää ihan näin, mutta päreet on täynnä pientä naulaa eikä kovin turvalliset lapsille. Vielä on pohdinnan alla laitetaanko, ja mikä, noiden kattoparrujen väliin.
Piippu pitäis rapata uudelleen ja vetää maali päälle, mutta ensin piippu sinne katolle.


Lautaseinä kätkee taakseen paljon komerotilaa.


Vanha alkovi jää hiukan korkeammaksi muusta lattiasta. Trukkilavat on siinä odottamassa ensikesäksi patjoja. Täällä mahtuu pitämään isommatkin kekkerit tai yövyttämään isommankin porukan. 


Päätyseinät on ajatuksena vielä koolata, sillä haluan niihin tapetin. 


Kaikenlaista rouhetta on lattiassa ja pinnoissa paljonkin mutta ne saakin sellaiseksi jäädä, kuhan ne saa turvalliseksi ettei  kukaan tipahda alakertaan ;)


Kuvassa näkyvä E-kirjain on lahja kaverilta. 
Jos joku on muuten tälläisistä isoista kirjaimista kiinnostunut, ottakaa yhteyttä, niitä saa mun kaverin kautta 50e/kpl
Muut romppeet on aika pitkälti kaivettu mökin ja suulin vintiltä. 
Tämän päädyn ikkunan isä vaihtoi isompaan, siinä kun oli alunperin vaan pieni ikkuna. Tälläsen isomman ja korkeemman ikkunan haluaisin kyllä toiseenkin päätyyn, sillä sekin alkaa olemaan jo aika laho.


Yläkerran portaikkoa aloin tapetoimaan tapetin jämillä ja samalla heitin pohjamaalin rappusiin. 


 ....tikapuita pitkin taivaaseen....

 Terhi